Ut unum sint
Ikoni: Kristus Kaikkivaltias, maalannut Miika Kräkin Pielavedeltä 2007.
Jeesuksen jäähyväisrukouksesta (Joh. 17) löytyvät tärkeät ja velvoittavat sanat:
"Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun. Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut. (20-21)
Luterilainen kirkko on osa maailmanlaajuista Kristuksen kirkkoa. Tämä velvoittaa meitä näkemään sen, mikä meitä kaikkia yhdistää. Oksia on paljon, mutta runko on yksi. Hän on Jeesus Kristus.
Radio Vaticanan sivuilta löysin tällaisen tekstin liittyen 25.4.2007 tapahtuneeseen paavin yleisvastaanottoon, jossa olimme mukana:
Keskiviikon yleiselle vastaanotolle osallistui yli 25 000 henkeä. Tällä kertaa oli mukana myös suomalainen ekumeeninen ryhmä piispa Arsenin, pastori Antti Kruusin ja isä Kazimierz Lewandowskin johdolla. Täällä radiossa tämä tervehenkinen suomalainen ekumenia herättää aina suurta huomiota. Benedictus XVI jatkoi katekeesia kirkkoisistä ja nyt oli Origenes aleksandrialaisen vuoro, joka oli yksi keskeisimpiä henkilöitä kristinuskon kehityksessä. "Teologia merkitsi hänelle ennen kaikkea selittää ja ymmärtää Raamattua. Jumalan sana ei koskaan vanhene eikä lopu. Pyhän Hengen toimesta Jumalan sana johdattaa meitä jatkuvasti kohti koko totuutta", lausui paavi.
Olen monesti ajatellut sitä, että Suomessa on luterilainen kansankirkko (ei siis mikään valtiokirkko) maamme suurin ja kaikki muut kirkot ja tunnustuskunnat pienemmät. Mutta jos tarkastellaan koko maailmaa, niin asetelma on täysin päinvastainen: luterilaisia ehkä noin 70 miljoonaa, ortodokseja luulisin olevan noin 300 miljoonaa ja katolilaisia yli miljardin, puhumattakaan karismaattisista vapaakirkollisista yhteisöistä. Ehkäpä tämä kertoo, että meillä kaikilla on opittavaa toisiltamme. Jos uskomme Pyhään Kolminaisuuteen, niin elämme totuudesta, mutta siltikään meidän ei ole tarvetta omistaa totuuden pakkoa. Sitä siis, että ME olemme oikeassa ja KAIKKI muut väärässä.
Ekumenian hyvät tavat
Nämä suositukset vastaavat keskeisiin ekumeniaa koskeviin kysymyksiin.
Miksi ekumenia on tärkeää?
Millaiset periaatteet ohjaavat ekumeenista työtä?
Millä tavoin paikalliseen ekumeeniseen työhön voi osallistua?
Tarkoitus on selvittää, mitä ekumenia ja ekumeeninen toiminta sisältävät, jotta yhä useammat voisivat osallistua ekumeeniseen toimintaan paikallisella tasolla.
Ekumenian hyvät tavat on Suomen ekumeenisen neuvoston kokoama ja vapaasti käytettävissä ja kopioitavissa.
Ekumenia (kreikaksi oikoumene = asuttu maan piiri) tarkoittaa pyrkimystä Kristuksen kirkon näkyvään ykseyteen ja kristittyjen keskinäisen yhteyden vahvistamista todistuksessa ja palvelussa. Tämän työn lähtökohta on Raamatun Uusi testamentti ja erityisesti Jeesuksen rukous uskovien ykseyden puolesta (Joh. 17:21).
Yhteinen usko
Ekumeeninen yhteistyö rakentuu yhteiselle uskolle, jonka mukaan tunnustamme Herran Jeesuksen Jumalaksi ja Vapahtajaksi Raamatun mukaan. Sen vuoksi pyrimme yhdessä täyttämään yhteistä kutsumustamme yhden Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen kunniaksi.
Keskinäinen kunnioitus
Ekumenia edellyttää toisten kunnioitusta kristillisinä kirkkoina ja yhteisöinä. Tämä merkitsee sitä, että kunnioitamme jäsenyhteisöjen oikeutta opillisiin eroihin, erilaisiin rukoustapoihin, jumalanpalvelusperinteitten eroihin ja uskonelämän muotoihin. Yhteistyö ei kuitenkaan edellytä, että pitäisimme kaikkea toistemme perinteissä oikeana oppina.
Luottamus ja avoimuus
Ekumeeninen yhteys rakentuu luottamukseen ja avoimuuteen. Olemme vakuuttuneet siitä, että Jeesuksen rukous ykseyden puolesta on vahvempi kuin kristittyjen hajaannus.
Koska ekumenian tavoitteena on Kristuksen kirkon ykseys lähtökohtamme on siinä, mikä meitä yhdistää. Emme kuitenkaan sulje silmiämme meitä erottavilta tekijöiltä. Haluamme turvata työllemme mahdollisimman laajapohjaisen perustan. Siksi pyrimme vuoropuheluun uusien kirkkokuntien ja kristillisten yhteisöjen kanssa.
Halu ymmärtää
Ekumenia merkitsee myös sitä, että pyrimme ymmärtämään toisiamme ja pääsemään mahdollisimman laajaan yksimielisyyteen uskossa ja elämässä. Vuoropuhelussa opimme ymmärtämään paremmin myös omia perinteitämme. Osallistumme tähän työhön tasavertaisina kumppaneina.
Vaikeissa kysymyksissä yritämme ymmärtää rukoillen ja avoimesti keskustellen toistemme näkemyksiä ja Jumalan Sanan tulkintaa.
Johtajien yhteistyö
Kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen johtajilla on erityinen vastuu luoda ja pitää yllä hyviä suhteita yhteisöjen välillä. Kunnioitamme näiden kirkkojen valitsemia johtajia ja sitoudumme yhteistyöhön heidän kanssaan.
Kirkon kaksi ulottuvuutta
Ekumenia perustuu ajatukseen paikallisesta ja maailmanlaajuisesta Kristuksen kirkosta. Suomessa toimivina kristillisinä kirkkoina ja yhteisöinä kuulumme maailmanlaajuiseen kristilliseen yhteisöön. Pidämme yllä suhteita kansainvälisiin kirkollisiin ja ekumeenisiin järjestöihin. Kristuksen ruumiin jäseninä tahdomme kantaa vastuumme sisaristamme ja veljistämme eri puolilla maailmaa.
Tahdomme toimia oikeudenmukaisuuden, rauhan, sovinnon ja luomakunnan eheyden puolesta.
Paikallinen ekumenia
Paikallisten seurakuntien yhteistyö on useimmille näkyvin esimerkki pyrkimyksestä syvenevään ja näkyvään kristittyjen ykseyteen. Paikallinen ekumenia pyrkii edistämään ykseyttä ja yhteyttä samalla paikkakunnalla asuvien kristittyjen välillä. Kun opimme tuntemaan toinen toisemme, hyväksymme toinen toisemme ja yhdessä tunnustamme yhteisen uskomme, voimme löytää tien yhteiseen, uskottavaan kristilliseen todistukseen, jotta maailma uskoisi.
Kyllä evankeliumin julistamiselle - ei käännyttämiselle
Lähetys ja evankeliointi kuuluvat kirkon olemukseen ja tehtävään. Jokainen seurakunta ja kristitty on lähetetty todistamaan uskostaan. Hyväksymme, että kaikilla kirkoilla ja kristillisillä yhteisöillä on oikeus ja velvollisuus julistaa evankeliumia oman näkemyksensä mukaisesti.
Evankelioimisen tarkoitus on julistaa pelastusta Jeesuksessa Kristuksessa. Se ei saa pyrkiä heikentämään tai katkaisemaan yksilön siteitä omaan kirkkoonsa tai kristilliseen yhteisöönsä. Tällä tavalla haluamme erottaa evankeliumin julistamisen proselytismistä, pyrkimyksestä toisten kristillisten yhteisöjen jäsenten käännyttämiseen omaan kristilliseen yhteisöömme.
Oikea tieto
Kunnioitamme kunkin kirkon ja kristillisen yhteisön oikeutta omaan itseymmärrykseensä ja identiteettiinsä. Siksi sitoudumme antamaan totuudenmukaista tietoa toisistamme. Emme hyväksy julistusta tai tiedotusta, joka korostaa oman kirkkokunnan tai kristillisen yhteisön ihannekuvaa ja antaa toisista kielteisen kuvan.
Yksilön ja perheen kunnioittaminen
Jokaisen kristityn hengellistä vaellusta tulee kunnioittaa. Kun perheen jäsenet kuuluvat eri kirkkokuntiin tai kristillisiin yhteisöihin, on erityisen tärkeä korostaa ykseyttä eikä jakaantuneisuutta. On myös tärkeä oppia näiden perheiden kokemuksista.
Toivomme, että kaikki kirkot ja kristilliset yhteisöt loisivat toimivat ja selkeät käytännöt sellaisia kirkollisia toimituksia (esimerkiksi vihkiminen, hautaan siunaaminen ja kodin siunaaminen) varten, joihin osallistuu eri kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen jäseniä. Suosittelemme näissä kysymyksissä yhteistyötä.
Suomen ekumeeninen neuvosto on 15.10.2002 hyväksynyt nämä suositukset.
Suomen ekumeeninen neuvosto (SEN) on Suomessa toimivien kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen kohtaamispaikka ja yhteistyöelin. Ekumenian hyvät tavat sisältää suosituksia neuvoston jäsenyhteisöille ja niiden paikallisille seurakunnille. Näiden suositusten avulla neuvosto haluaa edistää ekumeenista yhteistyötä paikallisella ja kansallisella tasolla ja tehdä selväksi sen, mihin ekumeeninen yhteistyö kirkkoja ja kristillisiä yhteisöjä velvoittaa.
Kirkkovuoden pyhistä
Suhtautuminen jumalanpalveluselämään on rapautunut kaikella tavalla luterilaisessa kirkossa. Luottamushenkilötkään eivät aina oikein ymmärrä sitä, että kokouksiin osallistuminen on vain yksi osa. Seurakunnan perustehtävää eivät ole virallisetkaan kokoukset nuijankopautuksineen, vaan esimerkiksi evankeliumin lukeminen ja kuuleminen, siis jumalanpalveluselämä.
Mutta osittain tästä kehityksestä johtuen olen alkanut ajatella, että myös luterilainen kirkko voisi päättää palata juurilleen. Jumalanpalvelukset tapahtuvat kirkkovuodessa, eikä kalenterivuodessa, joten kirkko voisi rauhassa elää ilman työmarkkinalaitosten niskaan hengitystä. Marian ilmestyspäivää (25.3.) ja muitakin kirkollisia juhlia voisi viettää "oikeina" ajankohtina. Näinhän toimii esimerkiksi ortodoksinen kirkko. Marian ilmestyspäivä olisi pyhäpäivä, mutta ei kuitenkaan yleinen vapaapäivä. Kirkkoon tulisivat ne, joille se on mahdollista. Näinhän se alkaa olla sunnuntaisinkin, kun se on jo nyt monelle kaikkea muuta kuin Herran päivä. Tiettyjen pyhäpäivien viettäminen sunnuntaina on varsin uusi käytäntö, mutta ei sekään oikein ole tuonut seurakuntaa kirkkoon. Kirkko voisi olla siis uskollinen omalle perinteelleen ilman, että siitä suurta vaaraa seuraisi. Olisihan se hienoa, jos kuitenkin kirkot hengittäisivät rukouksessa yhtä aikaa, jos ei vielä aivan yhdessä kuitenkaan. Koin omituisena, että luterilainen Marian ilmestyspäivä oli jo 9.3. kun ortodoksinen ja katolinen kirkko viettivät sitä 25.3.2008. Ei pitäisi olla luterilaisia tai ortodoksisia tai katolisia pyhäpäiviä, vaan yhteisiä kristillisiä pyhäpäiviä. Elävään traditioon palaaminen voisi olla aitoa eteenpäin menoa.
Arto Penttinen
pastori, Pielaveden kirkkoherra